Joulutervehdys

”En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan”
Noihin joululaulun sanoihin voisimme yhtyä täällä SP-Painossakin. Jos toki pieni tuloskate on kuitenkin tarpeen.

Näin joulun lähestyessä voimme katsoa kulunutta vuotta melko tyytyväisenä. Vuosi 2017 on ollut hallitun muutoksen aikaa ja olemme saavuttaneet tavoitteemme melko mukavasti. Print & media – lehden vertailussa olimme Suomen 11. suurin arkkipaino. Koko itsessään ei ole meille tavoite, vaan tasaisen hyvä kuormitus ja tyytyväiset asiakkaat.

Offsetpainatuksen katoamista saarnanneet maailmanlopun apostolit ovat olleet tänä vuonna kohdallamme väärässä. Paperia on kulkenut painokoneittemme läpi lähes ennätysmäärä ja perinteinen painaminen on pysynyt edelleen toimintamme selkärankana.

Uusia tuoteryhmiä on kuitenkin syntynyt digipainamisen ja varsinkin suurkuvatulostamisen puolella. Syksyllä tapahtuneen yritysjärjestelyn myötä myös kapasiteettimme noilla alueilla kasvoi reippaasti. Näin ollen kilpailukykymme ja mahdollisuudet noissa segmenteissä vahvistuivat ja se antaa meille myös suorituskykyä vastata asiakkaittemme muuttuviin tarpeisiin. Samalla olemme löytäneet koko ajan uusia kohderyhmiä, joita pystymme palvelemaan.

Joulun nyt lähestyessä kiitämme kaikkia asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Toivotamme teille rauhallista joulua ja menetyksellistä vuotta 2018!

digipaino